Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
[ ]
13.05.2012 - 20:59

Helmikuusta on taas vierähtänyt aikaa ja paljon on ehtinyt tapahtua tässä välissä. Tuppaa vaan tämä bloggaaminen jäädä kun koko ajan on jossain treenaamassa jotakin lajia..

AGILITY:
Toivo
on kisannut kolmosissa ja plakkarissa on tällä hetkellä kolme nollatulosta, ensimmäinen maaliskuulta Kokkolasta ja kaksi viimeisintä Seinäjoen kisoista, joissa tuli tuplanolla!! Molemmat sijalla 2. ja Toivo sai myös ensimmäisen Hyppysertin! Näin lähti ensimmäinen valiokello käyntiin Ja nyt kun tuo tuplanolla tuli niin alkoi samalla Operaatio sm-nollat kasaan, vielä on aikaa kerätä niitä.

Onni on kisannut tämän vuoden aikana 10 kisaa, joista nollia on viisi, nollaprosentti siis 50%. Näistä tuplia on kaksi, viimeisimmät Ylistaron kisoista 10.3. Tällä hetkellä Onni on tauolla, viime vuonna vaivannut ontuminen on tullut takaisin Sad Nyt mennään fysioterapeutin, osteopaatin, hierojan ja vesijuoksun voimin toivottavasti kohti terveyttä.

Lempillä on kisoja tälle vuodelle vain 7, alkuvuosi pidettiin ihan tarkoituksella taukoa ja nytkin ollaan kisattu harvakseltaan. Nollia on tullut vain yksi mutta muuten on radat menneet hyvin ja joka radalla puomi menty kuten treenatessa Very Happy

TOKO:
Toivo korkkasi huhtikuussa tokossa voittajaluokan, vähän extempore-ilmoittautuminen ja reilu kuukausi aikaa treenata. Sinällään itse koe meni hyvin mutta kokeenomaisen treenin puute näkyi ja koiraan pitäisi saada paljon enemmän malttia, nyt palkkaamattomuus ja kierroksilla käynti näkyi (ja kuului!) ääntelynä ja rauhattomuutena. Malttia tuolla koiralla ei tosin muutenkaan hirveästi ole mutta kyllä sitä sille pystyy opettaa. Kaikki liikkeet itsessään meni hyvin, koira osaa mutta pisteitä ropisi hätäilyn ja ennakoinnin takia. Ainoa nolla tuli tunnarista, toi oikean mutta nosti väärää kapulaa. Tuloksena 207p. eli 3-tulos. Tästä on hyvä jatkaa kohti tokon sm-kisoja, mennään Lapuan koiraharrastajien joukkueeseen kisaamaan eli Kuopiossa kesäkuussa seuraava tokokoe!

Lempi on samaiseen sm-kokeeseen varakoirakkona voittajaluokkaan, toivottavasti varakoiraa ei tarvita kun ollaan treenattu niin vähän..

HAKU:
Onni
on päässyt hakutreeneihin nyt vain kaksi kertaa, ilmaisut on alettu ottaa irtorullilla kun kiintorullan kanssa se on nyt yli-innokas. Sinällään risteily on kunnossa viime vuodesta mutta ilmaisuja, tai lähinnä rullan kanssa toimintaa ja näyttöjä pitää vahvistaa.

JÄLKI:
Molemmat pojat on tehneet muutamat jäljet, Onni nyt menee varmuudella ja nostaa kepit varmuudella mutta Toivon kanssa on tehty pitempää ja mutkaisempaa jälkeä että tarkkuus vahvistuisi ja vauhti hidastuisi ja tämä on toiminut hyvin. Nyt sen kanssa jäljestys on jo mukavaa alun vetämiseen verrattuna kun liinaa piti köyttää käteen. Kepit nousee myös hyvin kun muutin palkkausta niin että en turhia häslää kepin kanssa vaan koira saa palkan heti kepin tuotuaan ja sitten saa samantien jatkaa. Sillä on kuitenkin niin kova into jäljelle ettei ne kepit ole se "juttu" sielä. Onnille toimi juuri sama, liiallinen palkkaus ja "hidastelu" koiran mielestä keppien palkkauksessa aiheutti sen että kepit alkoi jäädä metsään.

RAUNIOT:
Tämähän on yksinoikeudella Lempin laji, josta se tykkää hirveästi. Muutamat treenit on nyt takana ja talvella käytiin muutaman kerran rakennuksilla etsinnöissä, eipä tuota koiraa haitannut pimeät hallitkaan. Hyvin se raunioilla löytää piiloutuneet maalimiehet ja uskaltaa mennä lähes joka paikkaan, ainoastaan jotkut korkeat raput tmv tuottaa hankaluuksia mutta joka paikkaan on silti menty. Tottista ja kettistä pitäis treenata myös että voisi joskus käydä kokeilemassa koettakin.


 

 

22.02.2012 - 21:24

Lapuan koiraharrastajien vuosikokouksessa jaettiin vuoden 2011 parhaille koirille kiertopalkinnot. Näyttelypalkintoa lukuun ottamatta kaikki tuli Onnille ja Toivolle :D

Toivo on:

-Vuoden Tulokas
-Vuoden Tokokoira

Onni on:

-Vuoden Palveluskoira
-Vuoden Agilitykoira
-Mopen Malja (vanhin tuloksen tehnyt koira)

Lisäksi palkittiin Onnin hyppyvalio, pejä ja EK1 sekä Toivon BH.

Lempi oli sijalla 2. agikoirassa ja jaetulla 2.sijalla tokokoirassa :)

On mulla taitavat koirat <3

22.02.2012 - 21:10

Toivon ensimmäiset kakkosen kisat piti olla Lapualla 4.2 mutta jätin menemättä kun mittari näytti aamulla -32, pitikin osua talven kylmin päivä tuolle päivälle. En uskaltanut riskeerata koiraa, kun en tiedä saisinko lämmiteltyä sen niin hyvin että radalle olisin uskaltanut sen päästää. Mieluummin pari starttia hukkaan kuin loukkaantumisesta pitkä tauko.

Ekat kakkosen kisat kisattiin sitten Jyväskylässä 18.2, eka radalta tuli hylkäys, lähdin kiirehtimään kepeillä ja Toivo lähtikin perään ja ehti jo painella putkeen. Loppurata olikin varsin mallikasta menoa :) http://www.youtube.com/watch?v=saq5epOsgCc&feature=related

Toka rata päättyi alkuunsa, Toivo oli liikkunut lähdössä siivekkeen kohdalle ja heti kun käännyin, lähti, tuli ekan hypyn ohi ja hyppäs toisen. En jatkanut, vaan pois radalta, tuollaista ei vaan tehdä!

Seuraavana päivänä 19.2 kisattiin sitten Liedossa, kolme starttia kakkosille ja Toivon tulokset voi kertoa lyhyesti: kolme nollavoittoa!!! Uskomatonta!! Ja näin se myös siirtyi kolmosiin :) Radat näkyy tuolla: http://www.youtube.com/watch?v=q62L6Y81WLo&feature=related

Nyt mulla alkaa olla luottoa Toivoon ja sen osaamiseen, tietää jo miten se toimii missäkin tilanteessa. Ja hauskasti oltiin juuri tuollaisia aloituksia treenattu ja putkijarrutusta, hyvin toimi kisatilanteessakin :)

Liedossa kisasi myös Toivon sisko Unni ekat starttinsa, heiltä myös komeasti ekasta startista nollavoitto :D Toisella tuli virheitä mutta pakkohan sitä jotain tasoitusta on muillekin antaa ;)

 

30.01.2012 - 18:40

Kisattiin siis Liedossa Att:n kisoissa viime viikonloppuna 28-29.1. Lauantaina kolmoset ja sunnuntaina 1-2lk. Viikonlopun tavoitteena oli vaatimattomasti Onnille tuplanolla arvokisoihin ja Toivo kakkosiin.

Menomatkalla onnistuin loukkaamaan selkäni ja buranan voimalla päätin kisat mennä läpi. Onnin eka rata oli hyppäri, jossa oli suoran putken jälkeen hyppykuvio johon en ehtinyt mukaan kun en uskaltanut täysiä juosta. Niinpä Onni ehti hypätä yhden hypyn väärinpäin mutta se olikin ainut virhe ja muuten olen rataan tosi tyytyväinen :)

Kaksi seuraavaa oli agiratoja, A:n jälkeen piti mennä sivuhypylle joka oli todella lähellä suoraan edessä olevaa hyppyä. Onni kun tulee A:n juosten läpi ja jatkaa siitä hyvin äkkiä suoraan, päätin mennä valssaamaan A:n eteen ja leikata sen seuraavan hypyn. En taas uskaltanut juosta ihan niin kovaa kuin olisi pitänyt ja olin hiukka myöhässä A:n takana, niin Onni hyppäs sen hypyn väärään suuntaan, sieltä äkkipelastus ja pyörittäminen seuraavalle hypylle, mutta tehtiin nolla!! :D Kuviot voi tehdä vaikeamman kauttakin ;)

Viimeinen rata oli mielestäni tosi hyvä, puomi on aina yhtä hidas ja surkea mutta kun sen tietää, niin sen ei anna vaivata. Loppusuoralla selässä vihlaisi mutta vaikka pää kainalossa maaliin! Tehtiin myös tällä radalla nolla ja näin viikonlopun ensimmäinen tavoite oli saavutettu, Onnilla on arvokisanollat nyt kasassa ja osallistumisoikeus sekä sm-kisoihin että maajoukkuekarsintoihin :) :)


Toivo starttasi sitten sunnuntaina, selkää aristi rataantutustumisessa ja ykkösten radat kun on suht suoraa menoa niin ei kovin helpolta näyttänyt. Yksi suora putkikin jonka jälkeen toinen putki minne oli pakko ehtiä koska putkien lähellä oli hyppy minkä Toivo kyllä olisi hypännyt jos kovin myöhässä olisin.
Lisää buranaa ja menoksi ;) Toivo liikkui taas lähdössä! Lisää treeniä sen suhteen siis. Lisäksi lähti puomilta ilman lupaa, tähän pitää kiinnittää huomiota jatkossa, tosin en tiedä mitä tein siinä kun rata ei ole videolla. Otti kyllä kontaktin ja pysähtyi mutta ei odottanut "jes:iä". Puomin jälkeisessä valssissa onnistuin hyvin, pysyin rauhallisena ja tein sadasosasekunnin pysähdyksen ja Toivo loistavan käännöksen :) A:n jälkeen päätin tehdä sokkarin, kun en luottanut että saan sen putken oikeaan päähän jos oon A:n toisella puolella. Sokkaria A:n takana on harjoiteltu vähän ja Toivo tulikin eteenpäin kontaktilta. Keinu oli loistava! Lopun suoran putken jälkeinen elämäkin onnistui ja niinpä me tehtiin se nolla!!! Mentiin kovaa (aika -20,56) kakkosluokkaan :D Viikonlopun toinenkin tavoite siis saavutettu :)

Kakkosten kisat olisi alkaneet vasta 7,5h päästä illalla, joten päätettiin jättää ne välistä ja lähteä kotiin. Att:lle kiitos että saatiin pari starttia lahjakortteina tuon takia :)

 

 

 

12.12.2011 - 14:44

Härregyyd kun aika menee eikä ole tullut mitään kirjoitettua tänne..

Toivokin on aloittanut agilityn kisauransa! Ekat kisat oli Seinäjoella 17.9, heti kun oli maagiset 18kk täyttänyt. Kisat meni kokemattomuuteen nähden hyvin, nollia ei tullut mutta kiva oli kisata :) Nuo kisathan oli myös pm-kisat, yksilöissä ei tällä kertaa menestystä mutta joukkueissa oltiin sijalla 2. :) Joukkueessa kisasi multa Toivo (hyl), Lempi (0), Onni (0) ja Toivon äiti Pähkä (10), yhteistulos siis 10.

Eka nolla tulikin sitten Pietarsaaressa 26.11, jolla myös voitettiin, olihan tuo ihan omilla sekuntiluvuillaan :) Eka radalta tuli 10 kiellosta ja riman pudotuksesta. Kielto tuli renkaalta, joka näytti heti alkuun jo sellaiselta että välistä menee ja niinhän se menikin. Yksi rima tuli kulmassa alas ja taas ilmeisesti siitä että en katsonut koiraa, en nimittäin nähnyt edes sitä pudotusta. Koskahan sitä oppis..? Kympillä oltiin kuitenkin kolmansia, pääasia palkinnot! :D
Toka rata oli hyppäri ja siitä yksi rima alas, ilmeisesti olin liian lähellä estettä, muuten hyvä rata. Tällä sijoitus 2.
Sanoin jo ennen viimeistä rataa että nyt tehdään nolla, alenevassa tahdissa kerta tehtiin jo kaks ekaa rataa. Ja niinhän se tuli!! Yksi pitkä kaarros, mutta otin varman päälle jottei tuu rimat alas. Ajasta kun ei jää kiinni, niin kurvailkoot nyt pitkästi vielä.

Pietarsaaren radat löytyy tuolta: http://www.youtube.com/watch?v=p8nMCVk1PRw

Viime viikonloppu vietettiin sitten Seinäjoella kisoissa upealla Wallsport-areenalla. Lauantaina kisasi kolmoset, Onnille ekalta radalta 0 sijalla 7., kisaajia oli 57. Onnille kaksi muuta rataa hyl, se vaan meni väärälle esteelle vaikka teki mitä.. :-/ Se oli muutenkin hieman outo, pihalla vain nenä maassa ja muutenkin korvat lukossa, liekö sitten vaikutti radallekin vai mikä oli mutta hieman oli turhan itsenäistä touhua ;)
Lempille eka radalta 10, kepeillä aloitti oikein mutta kakkosväli jäi väliin, lisäksi pituuden pala kaatui kun käänsin liian aikaisin.
Toka rata oli hyppäri ja siinä kolmosesteellä harmittavasti rima alas kun olin takaakierto-valssissa koiran tiellä. Muuten hyvä rata!
Kolmas rata sitten nolla! :D Ja näin ollen Lempillä on SM-NOLLAT KASASSA V. 2012! \o/ Jyväskylän sm-kisoissa nähdään :))

Sunnuntaina oli ykkösten vuoro, Toivolle eka radalta erittäin nopea hylly, suoralta putkelta piti kääntyä, niin tuo painelee sata lasissa suoraan ja renkaalle, näkyi vaan musta vilahdus :D
Toka rata sitten hyvä nolla!! \o/ Jolla sija 1. :) Sinne jäi muutama bortsu taakse, hih! ;)
Viimeiseltä radalta tuli sitten pari kieltoa, eka putkelta kun taas käännyn liian aikaisin eikä olisi ollut edes kiire ja vielä lopussa meni maalihypyn ohi minne tultiin suoralta putkelta.

Toivon Seinäjoen nollarata löytyy tuolta: http://www.youtube.com/watch?v=f-su5vUVQdA

 

 

12.09.2011 - 12:51

Lauantain suunnattiin Onnin kanssa Kokkolaan, tai siis Lohtajalle, etsintäkokeeseen. Siinähän on lähes kaikki lajit samassa kokeessa ja ainut mitä on kunnolla treenattu on haku. Tarkkuusesineen etsintää on treenattu alle 20 kertaa, pudonneen esineen noutoa vielä vähemmän. Eikös se niin mee että lahjattomat treenaa ;) Mä vaan luotan Onniin niin paljon että kyllä se hommat hoitaa ja niinhän tuo tekikin :)

Ensimmäisenä oli jälki, alokasluokassa huimat 300m ja jana 20m. Janalta saatiin yksi miinuspiste, Onni ei ole noin lyhyttä janaa tehnyt varmaan ihan alkuaikojen jälkeen kertaakaan ja tuntui että oli hieman hämillään, pyöri ja tarkasteli paljon. Se kun on opetettu sille 50-60m janalle, nyt seisoin vielä lähetyspaikalla kun koira jo nappas jäljen. Mutta matkaan päästiin oikeaan suuntaan ja kaikki kepitkin löytyi. Jäljeltä siis 49p.

Seuraavana oli esineruutu. Onni teki tutut kiljumiset ja hypyt mua kohti ennen lähetystä ja myös perinteisen "lähetä uudestaan"- juttunsa, eli hyppäs metsän puolelle ja heti takaisin. No sitten kun metsään meni, löysi heti ja toi, hieman pureskeli. Ruudusta 28p eli kaksi pinnaa pois tuosta pureskelusta ja alun sählingistä.

Sitten oli pudonneen esineen nouto. Tässähän koira seuraa vierellä, kävellään ensin 50m, pudotetaan esine (mulla iso toppakinnas) koiran näkemättä, jatketaan kävelyä 50m, käännytään ja lähetetään koira hakemaan esine. Ekalla käskyllä ei mennyt, tuijotti vaan mua mutta toisella lähti hyvin ja haki. Tästä 18p eli pari pistettä pois tuplakäskystä.

Tämän jälkeen tarkkuusesine. Eli 3x3m tallatulta alueelta koiran pitää etsiä pieni esine, kolikko tmv. Onnilla meni tähän ehkä puoli minuuttia, esine oli hieman 2€ kolikkoa suurempi metallikolikko. Esine oli hieman sammaleen sisässä joten Onnin sitä ottaessa suu oli täynnä sammalta, pudotti esineen ja sylki sammaleet pois, otti esineen uudelleen ja toi. Tästä pudottamisesta -2p eli tästäkin 18p.

Viimeisenä maastolajina oli haku. 100m keskilinja ja 2 maalimiestä pitäisi löytää. Onni teki tosi hyvät risteilyt, alkuun muistaakseni 3 tyhjää, ja sitten löytö noin 50m kohdalta pienestä rotkosta. Ilmaisi hyvin. Mutta koska maalimies ei antanutkaan palkkaa, Onni hieman protestoi eikä meinannut enää millään upota kunnolla metsään. Pienen taistelun jälkeen minä voitin ja loppuradan risteili taas hyvin, toinen maalimies löytyi samalta puolen kuin ekakin ja oli lähes takakulmassa. Ilmaisu myös tässä hyvä.

Haun pisteet 74p. 6 pistettä meni tuohon ekan maalimiehen jälkeiseen taisteluun mutta siihen asti Onnilla oli kuulemma ollut päivän paras risteily :)

Maastosta siis aika huimat 187p.!

Tämän jälkeen vielä tottikseen. Oltiin tässä vaiheessa oltu koepaikalla jo 8,5h.. Onni oli tottiksen eka koira, eli sai tehdä liikkeet ensin. Tämä oli hyvä juttu. Kaikki liikkeet onnistui, pientä tuttua säätöä joka liikkeessä ja seuruussa edistää tapansa mukaan. Esteet teki hyvin, ainoa suurin virhe oli A:n kiertäminen takaisin tullessa mutta ei tarvinnut siihen edes lisäkäskyä :) Tottiksesta 82p ja näin se sai koulutustunnuksen EK1 :) :)

Kyllä Onniin kannattaa maastossa luottaa, kyllä se hommat hoitaa <3

 

04.09.2011 - 22:39

Onpa mennyt pitkä aika kun on mitään tullut kirjoitettua... Ei varmaan ole ollut oikein kovin tärkeää päivitettävää sitten.

No nyt on! Eilen Toivo suoritti Vaasassa BH-kokeen hyväksytysti! Nyt on virallisesti hyvin käyttäytyvä (vaikkei aina uskoisikaan). Tuomari antoi oikein tottispisteetkin, Toivo sai 57/60, ei paha :)

BH-video löytyy tuolta: http://www.youtube.com/watch?v=DLh7woaHgbk

Lisäksi eilen vielä kisattiin Vaasassa agilityssä, Onnille ja Lempille kaksi rataa. Lempin eka rata nolla sijalla 2. :) Toinen meni hylätyksi, ensin tippui rima takaakierrossa, sitten hätäilin kepeillä ja lopulta saksalainen ei onnistunut ja Lempi ehti käydä koskemassa A:ta. Sitä saksalaista takkusin sitten kolmeen kertaan eikä vaan onnistunut. Treenin paikka siis.

Onnilla eka rata meni hyllyksi, pomminvarma puomi-putki erottelija meni puomille putki-käskyllä!!Yllättynyt Kai sitä parhaatkin sitten joskus erehtyy. Loppurata ihan ok menoa, mutta puomin alastulokontaktiin en ollut tyytyväinen.
Toka rata oli hieno, mutta siinä putosi se sama takaakiertorima, mikä Lempilläkin, treeninpaikka! Mutta muuten ihan Onnin tyyppistä menoa ja nyt puomi-putkikin osui oikeaan :) Saksalainen onnistui hyvin, Onnihan hyppää sen hypyn vaikka olisin missä, nytkin olin jo esteen toisella puolella niin siellä se mun takana sen hyppää. On se hieno!

Lempin ja Onnin liidot löytyy tuolta: http://www.youtube.com/watch?v=UXtqXn9XTGI&feature=related

Tänään oli sitten Toivon vuoro agiliitää, tosin epävirallisissa kun ikä ei vielä ihan riitä virallisiin. Vöyrillä siis käytiin, siellä oli agirata ja hyppäri, kaikki tasot samassa ja eka radalta nollavoitto!! Hyppäriltä tuli 10, molemmat kielloista mutta silti sillä sijalla 3. :)

Toivon liidot näkyy täällä: http://www.youtube.com/watch?v=mwY7k9TOyRY

07.08.2011 - 16:23

Vuoden tauon jälkeen kokeiltiin taas jälkikoetta. Mentiin lähes treenaamatta, tottista on tehty kesän aikana varmaan pari kertaa.

Koe oli samalla Etelä-Pohjanmaan kennelpiirin piirinmestaruuskoe.

Onni sai jälkinumeron 2, jälki kulki hyvässä maastossa ja jana oli hyvässä paikassa. Janalla otti takajäljen, varmisteli suuntaa moneen kertaan ja valitsi väärin, tästä -8p. Jäljeltä kuitenkin kaikki kepit :)
Ruudusta myös kaikki esineet, yksi piste meni kun pureskeli ekaa esinettä. No tämä ei ollut uutta..
Maasto siis 191p.

Tottiksessa seuruu oli hyvää, istuminen meni maahanmenoksi, muut jäävät hyvät, tasamaanouto hyvä, hyppyesteen teki molempiin suuntiin, tosin takaisin tullessa kosketti estettä mutta se toi kapulan!! Tämä on ollut se pahin este kun Onni paineistuu. A:n teki hyvin menosuuntaan, otti kapulan ja pudotti esteen taakse, toi kuitenkin lisäkäskyllä :) Eteenmeno ja paikallamakuu hyvät kans.
Ykköseen, ja samalla valionarvoon, olisi riittänyt 79p., me saatiin sitten 76p. :-/ Mutta kuitenkin koulari JK3 ja pm-sija 2. :)

Tosi tyytyväinen olen kokonaisuuteen ja ennenkaikkea tuohon tottikseen vaikka siinä virheitä tulikin.

07.08.2011 - 16:18

Onni käväisi pelastushakukokeessa 28.7, lyhyellä varoitusajalla lähdettiin mukaan kun tottis oli kerta jo tehtynä. Tiesin että läpi ei päästä, ei niin vähällä treenillä, Onnihan aloitti haun uudelleen juhannuksena ja alla oli noin kuusi treeniä.

Onni oli ihan intopiukkana, ihan erilainen kuin treeneissä. Lähettäminen oli kivaa mutta eteneminen ei... Lähti kuitenkin ja ekalla lähetyksellä löysi maalimiehen ja ilmaisi rullalla hyvin, ilmaisusta saatiin arvosana "erinomainen" :) Toiselle puolen ei tahtonut taas irrota kunnolla, lopulta lähti mutta ei löytänyt, oli ollut maalimiehen jossain lähettyvillä käymässä mutta ei saanut vainua. Tämä siis jäi löytymättä ja jo siitä koe hylätään. Viimeiselle maalimiehelle tuomari antoi vinkin mihin lähettää ja löysihän Onni ja ilmaisi hyvin. Oli täällä nuollut maalimiehen naaman!! :)

PeHa-koe siis hylätty mutta hyvä treeni se oli :)

07.08.2011 - 16:06

Onpas taas pitkä aika kun on viimeksi mitään tänne päivittänyt..

Agilitykisoja on tässä käyty muutamia, Onnilla on nyt lähes joka kisapäivältä yksi nolla :) Ens vuoden sm-kisoihin siltä puuttuu vain tuplanolla. Lempi taas teki eilen Lapualla tuplanollan sijoilla 4. ja 5. ja sillähän on viikon takaa Vaasasta yksi nolla lisää eli siltä puuttuu vain 4 yksittäistä nollaa, eiköhän ne sieltä tule :) Hyvällä mallilla kumpikin siis.

Toivon kanssa kävin viime viikolla Lapualla epiksissä, mölliradalta hylly, suorassa ympyrässä kiihdytti yhden esteen ohi ja hyppäs jo seuraavan. Arvelin tuon olevan vaikea kohta ja niinhän se olikin. Vaikea ohjata koiraa jota ei tunne vielä kovin hyvin, miten toimii missäkin kohdassa. Lopussa meni vielä putken ohi kun en vaan millään ehtinyt ohjaamaan sinne kunnolla. Kilpailevien radalla tuotti ongelmia kepit, vieraat kepit ja olivat nurmikon reunassa (muuten hiekkakenttä) joten saattoivat näyttää sille oudoilta. Kun kepeille pääsi niin pujotteli hyvin ja loppuun asti. Radalla oli myös keinu jonka menemistä mietin kauan kun ei ole sitä radalla juurikaan tehnyt eikä kisakorkuista. Päätin sitten kuitenkin sen ottaa ja hyvinhän se meni. Eka kerralla meni tosin ilman pysähtymistä, kun en tajunnut edes antaa pysäytyskäskyä. Otettiin uusiksi ja nyt sujui hyvin, jäi odottamaan keinun päähän käskyllä. Lopussa tein leikkauksen ja sen perään oli kaksi hyppyä suoraan. Leikattavalta hypyltä oli suora yhteys edessä olevaan putkeen. Toivo lensi kauas leikkauksessa ja ohitti seuraavan hypyn. Otin tämän kohdan lopuksi uusiksi, pienellä suhina-hidastuksella meni hyvin.

 

 

14.07.2011 - 23:03

Tiistaina lähdettiin Katin ja Unnin kans mökkeilemään Virroille Pirttiniemen Marin mökille ja samalla tsekkaamaan heidän robottinavettaa ja tottakai agilityäkin treenattiin. Koirista mukana oli Onni ja Lempi, Toivo joutui jäädä kotiin kun ontui takajalkaa aamulla :( Edellisenä iltana agilitytreeneissä kaatui kovassa vauhdissa ja ilmeisesti siinä sattui jotain. Osteopaatti tutki Toivon ja pohjelihaksessa on ollut venähdys ja lantiossa oli vähän jumeja, kuntoon se tulee :) Ja nyt joutui olla pari päivää pakkolevolla kun jäi kotia ilman koirakavereita.

Onni ja Lempi tutustui sitten lehmiin ja olihan siellä pari kissaakin mitä piti jahdata :D

Lempi mökkeilee:

Kiitos Mari ja Sari seurasta ja majoituksesta, pitää ottaa uusiksi joskus! :)

 

 

26.06.2011 - 22:25

Onni oli tänään pitkästä aikaa hakutreeneissä Smile Edellisen kerran sen kanssa treenasin viime vuoden marraskuun alussa ja homma ei toiminut, Onni oli haluton juoksemaan metsään ja näin jälkikäteen ajateltuna se saattoi olla kipeä kun silloinhan sille se lihasrevähdys (tai mikä olikaan) tuli. Nyt oli kuitenkin kuin toinen koira käsissä, Onnilla oli valtava into toimia, juoksi hyvin alueen perälle ja löysikin maalimiehet. Toka pistolla se ei kuitenkaan löytänyt ja kun teki muuten hyvän piston niin jätin sen tyhjäksi enkä lähettänyt enää uudelleen sinne vaan lähetin toiselle puolen jossa ei ollut vielä maalimiestä ja näin teki hyvän toisenkin tyhjän piston heti perään Smile Mitään ongelmia ei ollut lähteä tyhjienkään jälkeen metsään, sinne se uppos ja loput löytyikin!

Treenien päätteeksi otettiin vielä erikseen ilmaisutreeniä, kolme maalimiestä noin 40 metrissä. Oli jokaisella tarkistanut maalimiehen ettei sillä ole palkkaa, ottanut heti rullan ja lähtenyt tuomaan sitä, aivan mahtavaa! Palasi tosin pääosin omia jälkiään takaisin mutta kutsulla kääntyi suoremmaksi sinne missä olin, toi rullan mulle asti ja tuli sivulle. Näytölle lähdössä on vielä hiukan epävarma, se kun palkkautuu siitä että tulee mun luo. Ekalle ja tokalle lähti hyvin, mutta kolmannelle maalimies kutsui sitä ja sitten lähti nopeaa.

Pitkän tauon jälkeen olin todella yllättynyt että onnistui noin hyvin!

26.06.2011 - 22:06

Vietettiin tämän vuoden juhannus Kaarinassa Tuorlan majatalon yhteydessä pidetyissä agilitykisoissa. Kisattiin perjantaina ja lauantaina, sunnuntaina olisi ollut vielä yksi rata tarjolla mutta siihen en ilmoittanut enää.

Perjantaina oli ensin hyppyrata, josta Onnille hyvä nolla! Se on luottokoira Toka radalta hylkäys, alussa tein muurille niisto-sokkarin ja kolmoshypylle myös, ajattelin Onnin tulevan hyvin pienellä käännöksellä mutta tekikin pitkän kaarroksen. Nollana vedettiin lähes loppuun jossa sananmukaisesti heitin sitä putkeen ja otti siitä kiellon. Lopussa sählättiin (tai siis sähläsin) kunnolla ja hyllyksihän se meni. Video kertoo sitten totuuden virheistä, alun pitkä kaarros johtui siitä että olin niisto-sokkarissa totaalisen myöhässä ja käännyin vasta kun Onni oli jo ponnistanut ja hypyn päällä. Samaten se putken kielto kun heitän kädellä sitä putkeen, ohjaus katoaa ja oon jo menossa eteenpäin. Koira teki siis juuri niin kuin ohjasin, yllätys Wink

Lempille perjantain eka radalta ihan loistorata mutta yksi rima tippuu. Toka radalla ohjasin sen samoin kuin Onnin ja jo alkuun epäilin sitä muurin niisto-sokkaria että Lempi saattaa pudottaa palat ja niinhän siinä kävikin. Se on muurilla aika huono, tosi äkkiä ponnistaa siitä. Treeniin siis! Lisäksi pudotti yhden takaakierron riman kun hätäilin jo eteenpäin.

Lauantain eka radalle en saanut oikein otetta millään, alussa oli pari takaakiertoa joihin en muka keksinyt mitään muuta kuin pakkovalssin. Jälkeenpäin ajateltuna olis ollut todellakin parempiakin vaihtoehtoja... Onni pudotti nelosriman kun olin käännöksessä myöhässä. Sain radan vielä hyllyksi kun unohdin että keinun jälkeinen hyppy onkin kauempana mitä kuvittelin ja heitin Onnin väärälle hypylle.
Lempillä sama rata hyllyksi myös, se kävi ihan raivona! Jätin sen makuulle lähtöön ja varasti siitäkin Pakkovalsseihin ei lähtenyt mukaan ollenkaan ja videolta katsottuna en ainakaan kokonaan tässä laita näitä omaan piikkiini. Hyppäs siis molemmat takaakierrot väärinpäin. Keinun veti vielä lentokeinuna läpi mikä ei todellakaan ole sille tyypillistä. Otin keinun uusiksi ja poistuttiin radalta lyhintä tietä pois.

Lauantain tokaradalle mennessä alkoi asennekin olla kohdillaan ja jo tiesi mitä teki. Onnille nätti nolla
Very Happy Lempille taas vitonen, nyt putosi ensimmäinen rima! Mikä ihme siinä on että se pudottaa niitä kisoissa mutta ei treenatessa vaikka kuinka yrittäis ja laittaa ylimpään?? Muuten Lempillä tosi hyvä rata ja nyt kaikilla agiradoilla otti puomin hyvin Smile

Onnilla onkin nyt sitten jo kolme sm-nollaa ens vuodelle ja kisakirjasta on keskiaukeama korkattu!

 

19.06.2011 - 18:17

Nastolassa käytiin tämän vuoden agilityn Sm-kisat. Kumpikaan koiristani ei yksilökisan tuloksia saanut kasaan mutta molemmat olivat Lagun joukkueessa.

Perjantai-iltana käytiin ensin normit kolmosluokkien kisat. Ekalta radalta Lempille hylkäys, paahtoi A:lle putken sijaan mutta muuten oli loistava rata. Pudotti tosin kolme rimaa, joiden putoamiselle en videoltakaan löydä syytä. Toka rata oli hyppäri ja siltä vitonen, yksi riman pudotus ihan helpossa kohtaa.

Lempin eka rata on videolla: http://www.youtube.com/watch?v=1ckOM1R0JUg

Onnilla meni eka rata loistavasti! Hieno nolla, jolla sijoitus viides :) Osallistujia oli kuitenkin 111 kpl! Olo oli kuin suomen mestarilla :)
Toka radalta myös sille vitonen ja riman putoamisesta. Tähän pudotukseen oli syynä luultavasti se että ajauduin itse liian lähelle hyppyä, joten tukin Onnin hyppylinjan.

Nollaradasta video: http://www.youtube.com/watch?v=k3svJ3aYXuU

 

Sm-joukkueet kisasi lauantaina, meillä oli joukkueessa borcol Vimma, belpag Hempukka, Lempi ja Onni. Vimmalle ja Lempille molemmille radalta 20, melkeinpä samat virheetkin molemmille. Hempukalle tulos 25.
Onni oli joukkueen ankkurina ja kolmen kierroksen jälkeen joukkue oli kymmenentenä! Muut oli siis vielä huonompia kuin me :D Viimeinen kierros kisataan käänteisessä järjestyksessä ja oli aikas hienoa startata kymmenen parhaan joukossa. Onni kanssa tehtiin nollarata ja viimeisteltiin joukkueelle lopullinen sijoitus 18.

Onnin joukkueradasta video: http://www.youtube.com/watch?v=I8bGSJ9mUmU

12.06.2011 - 21:18

Tänään Lapualla paahtavassa lähes +30 asteen helteessä käytiin läpi pelastusjälkikoe. Aamulla vielä mietin että perunko helteen takia vai en. Päätin sitten kuitenkin lähteä, ajattelin että katsotaan mitä tapahtuu ja jos näyttää siltä että koira ei jaksa niin keskeytän.

Aamulla kävin uittamassa Onnin ensin, autossa oli märät pyyhkeet alustana ja eilisaamusta asti olin Onnia juottanut. Tottiskenttä oli aivan pätsi, puunlehtikään ei heilahtanut ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Onnin arpanumero osui niin että se meni ensin paikallamakuuseen. Tottikseen kuuluu laukaukset ja moottorimelu, ampuja oli suht kaukana ja moottorisahalla päristelijä makaavaan koiraan nähden lähes toisella puolen kenttää joten nämä häiriöt jäi lopulta hyvin pieneksi. Makuussa ei mitään ongelmia :)
Liikkeet suoritetaan arvotussa järjestyksessä ja meille osui ekaksi liikkeestä seisominen. Tämän liikkeen aikana myös ammuttiin kun Onni seisoi paikallaan. Olin ihan varma että oli lähtenyt liikkeelle mutta siellähän se seisoi :) Kaikki muutkin liikkeet meni loistavasti ja Onni teki kaikki todella iloisesti. Vain ryömiminen meni nollaksi, mutta sitä ei olla käytännössä edes treenattu... Loppupisteet 41 (max 50), joten ei paha ollenkaan kun mukana oli yksi nollaliike josta miinusta 5p. Tottis siis hyväksytty arvosanalla hyvä!

Maastoon mennessä ilma vain lämpeni.. Yli viikkoon ei ole satanut ja viikon on ollut +30 asteen helteet, joten maasto oli erittäin kuivaa mikä hankaloittaa jälkeä. Jälki on 1,5km pitkä, 2,5h vanha, ja siinä on myös harhajälki. Jälki etsitään "ruudusta" eli ei ole selvää janaa kuten pk-jäljellä. Onni nappasi jäljen hyvin helposti ja jäljesti hyvin. Sen perässä on niin helppo kulkea, antaa sen tehdä työt rauhassa :)
Maasto oli aika vaihtelevaa, mutta ei onneksi hakkuuaukeaa tai suota. Lisäksi jälki meni tien yli. Onni löysi kaikki 5 esinettä ja jäljen päästä vielä "pelastettavan" jäljentekijän :) Jäljeltä arvosanaksi erinomainen! Näin siis pelastusjälkikoe suoritettu hyväksytysti

Onni jaksoi erittäin hyvin, ihan turhaa oli mun huoli. Ei ottanut jäljellä edes vettä, kesken töiden jouda juoda!
Kokeessa oli kaikkiaan neljän koiraa, näistä vain Onni sai hyväksytyn tuloksen. Muut pääsi myös tottiksesta läpi, mutta hyytyivät tai eksyivät metsään.

Onni on ihan huippu!

 

 

 

 

 

Kirjoittaja
onnilempi

Tervetuloa seuraamaan mitä australianpaimenkoirien Onnin ja Toivon sekä  samojedi Lempin elämään kuuluu!

FIN AVA & AVA-H & MVA TK2 BH JK3 EK1 PEJÄ Pyrzillac´s Ax-on-man

"Onni"

Maailman paras koira

  • Australianpaimenkoira
  • s. 31.10.2003

Harrastaa agilityä, pk-jälkeä ja hakua, harvakseltaan tokoa. Näyttelykehät on jätetty valioitumisen jälkeen muille ;)

BH TK1 Valkonaaman Luonnonlahja

"Lempi"

Alituinen häärääjä  

  • samojedinkoira
  • s. 13.4.2007

Harrastaa agilityä, tokoa, jälkeä, raunioita ja harvakseltaan näyttelyitä.

Valkoinen vauhtimato kisaa agilityssä kolmosluokassa ja tokossa voittajassa. BH-koe on suoritettu ja tavoitteena on ehkä joskus kokeilla pelastuspuolen koetta.

 

BH Onninpoika

"Toivo"

Tulevaisuuden toivo, aina on toivoa jäljellä...  

  • australianpaimenkoira
  • synt. 11.3.2010

Toivo on nimensä mukaisesti Onnin poika, syntynyt 11.3.2010.
Toivolla on kisaa tokossa voittajassa, agilityssä kolmosluokassa ja pk-jälkeä treenataan. Näyttelystä kelpaa se pakollinen H ;)

Tulevat kisat ja kokeet

15.5 Lempäälä agi, Toivo
17.5 Kokkola agi, Toivo
20.5 Tampere agi, Toivo ja Lempi
23.5 Lapua agi, Toivo
26.5 Vaasa agi, Toivo
27.5 Vaasa agi, Toivo ja Lempi
9.6 Kuopio, tokon sm-kisat, joukkueessa Toivo, varalla Lempi
15-16.6 Jyväskylä, agilityn sm-kisat
29.6 Ylistaro, agi